”Meiltä meni kaikki, mutta ei mitään tärkeää tai olennaista”
1.05.2017 - 6:38 / jii Ivaneva.
Aamulehden artikkeli aiheesta täällä. 
Just jonkun valokuvien ja sarjisoriginaalien menettäminen on pelottanut eniten, mut nyt kun se tapahtu, niin tuntuu tosi sivuseikalta. Vain tosi kiitollinen olo siitä, että kaikki selvittiin hengissä ulos. Zinet on skannattu dropboxiin nettiin, että niitä saan vielä tulostettua joskus.
Muistattehan, että myös meen läheiset on traumaattisesta kokemuksesta toipujia. Meillä selviytyjillä pysyy pää kasassa kun puuhaamme ja järjestämme asioita, mutta eri tavalla rankkaa on niillä, jotka vaan kuulee meen olleen tollasessa hengenvaarassa.
Tunnisti siis mut peloittavaksi anarkistiksi. Perus. En yllättynyt.
Ihana sarjis-toveri Jelden päästi mut kotiinsa skannaaman tän, kiitos 🙂
Otsikon lainaus on Tiinan suusta.
Asuttiin kolme vuotta Vuohiksella. Upea koti oli ja hienoja hetkiä vietimme. Talokin tuntui ystävältä, niinkuin yksi ex-asukas myös sanoi. Hyvästi, Vuohis <3
Mulla on nyt tosiaan katto pään päällä ja vähän vaihtovaatetta. Tosi monet on tarjonneet apua, mutta juuri nyt en tarvi enkä osaa ajatella mitään erikoista mitä tarvisin. Ensin ehkä pitäisi löytää jokin koti, mihin sitä tavaraa säilöisi 🙂 Alussa mainittu Eivorin keikka muuten oli oikein hyvä, hienoa tunnelmointia!
4 vastausta - “”Meiltä meni kaikki, mutta ei mitään tärkeää tai olennaista””
Trackback URI | Kommenttien RSS
2.05.2017 - 10:25
Sun tilanne on todella ajatuksia herättävä. Aika paljon olen sitä tässä vapun aikana pohtinut. Että voisinko jotenkin auttaa ja tietysti olen miettinyt myös sitä, jos vastaavaa sattuisi omalle kohdalleni. Melkein mitä vaan tavaraa voi uudelleen hankkia, jos sen menettää. Mutta juurikin sarjakuvaoriginaaleista, päiväkirjoista ja ehkä valokuvistakin olisi vaikeaa luopua. Ja sitten on kaikenlaisia ”kokoelmia” ja ”keräilyjuttuja” ja ihan vaan ihania ja kauniita esineitä ja huonekaluja, joilla täytän kotiani. Niistäkin olis kivuliasta irrottautua. Mutta ei mun onnellisuus riipu niistä, eikä edes kodistani. Ihmiset ja eläimet ovat korvaamattomia. Ja useimmat niistäkin me tavalla tai toisella menetämme elämämme aikana. Ehkä jää muistot, ehkä ei niitäkään lopulta.
Aikoinaan Kaisa Lekan ”I am not these feet” herätti mut ajattelemaan materiaalista maailmaa ja omaa kehoanikin. Että voiko onnellisuutensa laskea tällaisen häilyvien ja katoavien asioiden varaan? Ei ehkä kannattaisi. Silti itsekin toisinaan kuvittelen, että joku uusi tavara tekisi minut onnellisemmaksi. Tai sen puute onnettomammaksi. Vaikken ehkä edes hetki sitten tiennyt, että kyseistä tavaraa olis edes olemassa.
Kun kokee jotain tälläisiä isoja juttuja elämässään, tulee ehkä väkisinkin pohdittua, sitä mikä tekee onnelliseksi, mikä on tärkeää, mikä riittää. Ja niin tekevät ihmiset nyt ympärilläsikin.
Ja haluaisin pyytää myös anteeksi omaa voimakasta reaktiotani kokemuksiisi. Tiedän omasta kokemuksesta, että toisinaan voi olla uuvuttavaa vastaanottaa vielä uutisen kuulijan reaktioitakin kaiken muun lisäksi. Kovia kokeneen ei tarvitse jaksaa lohduttaa sitä järkyttynyttä kaveria vaan hänenhän se pitäisi olla tukena elämän runtelemalle!
Niin, pistä vaan viestiä, jos jotain tarvit. Vaikka kynää lainaksi.
2.05.2017 - 18:09
Kiinnostavaa pohdintaa 🙂 Eikä ole mitään anteeksi pyydettävää, kaikilla on oikeus kaikkiin tunteisiin ja reaktioihin <3
3.05.2017 - 22:14
Kamala tapaus, onneksi ei sattunut henkilövahinkoja! Toivotan voimia <3
5.05.2017 - 15:45
Kiitos <3