Kategoria-arkisto ‘Yleinen’

* Onko maaseudulla tulevaisuutta?

Kirjoitettu 21.02.2022 - jii Ivaneva. Kategoriassa Uutiskatsaus, Yleinen.


landeörkki 01
landeörkki 02

landeörkki 03

Tällä hetkellä Suomessa kaatuu jopa 2-3 tilaa päivässä (iltasanomien uutinen, lähde tilastokeskus ja luke).

Osittain noiden torviprotestien yhteydessä kaupunkilaisten kommentit on olleet ylimielisiä, tyyliin ”bensan pitääkin olla kallista”. Joo, tietenkin pitää, mutta samaan aikaan meidän täytyy yhdessä rakentaa kokonaan uudenlaista, elinvoimaista maaseutua. Mä pidän ihan realistisena, että vuosikymmenen lopussa Suomessa elämme jo ensimmäisiä nälkävuosia ja silloin pitäisi olla olemassa jonkinlainen kotimainen ruokaturva. Maaseudun pienituloisten ahdingosta on kertonut nyt esimerkiksi tämä yle-uutinen. Hallituksen nykytoimista kerrotaan puolestaan tässä yle-uutisessa.

Tavallaan 1900-luvun puolivälin agraari-Suomi voi toimia ajattelun lähtökohtana, mutta tilanne on myös täysin uusi. Esimerkiksi: jonkinverran sähköä pystytään varmasti tuottamaan uusiutuvilla, vaikka fossiiliset energianlähteet poistuu. Erona on myös esimerkiksi uusi ilmastotyyppi, sääilmiöiden arvaamattomuus ja vaatimus luontokadon pysäyttämisestä ja kestävyyden lisäämisestä diversiteetin jälleenrakentamisella. Muutamaan viljelylajiin keskittyneistä jättitiloista (ja erikoisesti ylisuuresta lihantuotannosta) on nopeasti siirryttävä pieniin yksiköihin, jotka tuottaa suurta kasvisten lajimäärää mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen. Korjaantuva lähiluonto voi osaltaan olla parantamassa ruokaturvaa keräilyn yms kautta.

.



* Valistus ja vastavalistus eli mikä yhdistää natseja ja hippejä?

Kirjoitettu 10.01.2022 - jii Ivaneva. Kategoriassa Yleinen.


natsit ja hipit 01natsit ja hipit 02natsit ja hipit 03Tää on  vähän tämmöinen ”en ole kulttuurihistorijoitsija, mutta voin vilkaista”-teoria, jonka lausuin alunperin joulupäivän kiihkeässä väittelyssä. Joku asiaan paremmin perehtynyt osaa varmaan kritisoida ja täsmentää tätä teoriaa.

Esimerkiksi koronadenialistien liikehdinnässä natsit ja hipit ovat viime aikoina löytäneet toisensa.

En tietenkään väitä, että kaikki hipit olisivat natsejä, mutta tätä taustaa vasten on ehkä helpompi ymmärtää, miksi näennäisesti hyvin eri henkiset liikkeet voivat vetää puoleensa samoja ihmisiä. Osalla hipeistäkin on varmasti hyvin vahvana ajattelussaan valistuksesta nouseva tasa-arvon juonne. Hippiliikehän ei ole kovin homogeeninen, jos edes liikkeestä voi puhua. Mutta arkikielisesti tarkoitan porukkaa, jolle läheistä on paluu myyttiseen luonnontilaan.

Romantiikasta vielä sellainen huomio, että siitä nousevat liikkeet eivät ole koskaan ole olleet kovin kiinnostuneita kuvittelemiensa ”kultaisten menneisyyksien” totuuspohjasta, erityisen hyvin tämä näkyy kansallisromantiikassa, joka onnistui ohuistakin aineista luomaan kansakunnille suuria menneisyyksiä, eepoksia ja historiallisia kohtaloita.

Mitään hyvä-paha jakoahan tästä on turha lähteä hakemaan. Jos fasismi on romantiikan dystopia, on neuvostotyylinen reealisosialismi varmasti valistuksen dystopia. Ihannetilanteessa eurooppalainen sielu voisi toteutua niin, että tutkittua tietoa kunnioittaen pyrittäisiin tasa-arvoiseen maailmaan, jossa tunne-elämäkin otetaan huomioon?

.



* Vuosi vaihtuu 2/2

Kirjoitettu 30.12.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Yleinen.


luther 12022Hyvää uutta vuotta! Lupaan taas päivittää tätä blogia kerran kuussa 2022!

.



* Vuosi vaihtuu osa 1/2

Kirjoitettu 27.12.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Anarkismi, Uutiskatsaus, Yleinen.


nukketeatteri 01paivaa 02paivaa 03loppuMaailman väestön määrä ainakin kääntynee laskuun ehkä seuraavina vuosikymmeninä (Lähteenä YLE-artikkeli). Massiiviset luontokadon ja ilmastokatastrofin ongelmat tietty pitää ratkaista siitä huolimatta…

Trendaako asketismi, rahareformi ja antikapitalismi jo vuonna 2022?

.



* Rajua gonzojournalismia Helsingissä, eli punssikakkua ilman natseja

Kirjoitettu 7.12.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Uutiskatsaus, Yleinen.


helsinki ilman natseja 01helsinki ilman natseja 02helsinki ilman natseja 03helsinki ilman natseja 04Niille, jotka haluaa lukea asiakeskeisempää uutisointia aiheesta:Varisverkosto oli ansiokkaasti taustoittanut eri itsenäisyyspäivän miekkarit tässä artikkelissa. Jos haluaa katsoa hyvän videon paikan päältä, niin Dimitri Ollikaisen livestriimin voi vilkuilla sen youtubesta. Ylen summaus miekkareiden kulusta löytyy täältä, siinä poliisin bussissa istuvat natsit selitetään: ”poliisi otti etukäteen kiinni 19 hengen ryhmän, jonka oli tarkoitus mennä häiritsemään Helsinki ilman natseja -kulkuetta.” Ja jos jollekin tuo Kankaanpään terroristi-natsien keissi on vielä outo, niin siitä löytyy myös YLE-uutinen.

.



* Kolmet festarit ja marraskuu!

Kirjoitettu 24.11.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Yleinen.


marraskuu ekaVarjokirjamessujen tallenne youtubessa, mun osuus alkaa viiden tunnin kohdalta: linkki.

Helsingin Sarjisfestarit youtubessa, mä ja Jenna puhutaan vähän ennen kahden tunnin rajapyykkiä, linkki.

marraskuu helsinkiKävin mä muuten myös Outi Heiskasen upeessa näyttelyssä Ateneumissa.

marraskuu ouluTämä  humu siis liittyi pitkälti siihen, että mun Kukkaisruoska – Puupenni – Okanaamio -trilogia (ns. valtatrilogia) valmistui. Sitä saa nyt esim. Turun sarjakuvakaupasta (täältä). Trilogiasta poimittuja originaaleja on näytillä Oulussa Valveella 13. tammikuuta asti. Oli hauskaa kiertää festareita ja ihanaa nähdä frendejä, joista moniin ei ollut koko korona-aikana törmäillyt. KIITOS festarien järkkäilijät oli hienoo <3 Ja kiitos Okanaamiosta kiinnostuneet ostelijat ja juttelijat <3

marraskuu vika

.



* Taaas teinikauhumainos

Kirjoitettu 16.11.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Yleinen.




* Mainos: Hki! Hki!

Kirjoitettu 9.11.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Yleinen.


Hki 13 mainos pieniHelsingin sarjakuvafestivaalien sivut täällä.

.



* Linnan valtaamisesta!

Kirjoitettu 6.11.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Yleinen.


linnan valtaus 1linnan valtaus 2linnan valtaus

linnan valtaus 4Linna-rakennuksesta käyty kamppailu on taustoitettu parhaiten valtauksen facebook-tapahtumassa LINKKI TAPAHTUMAAN.

Pitkällisemmässä kamppailun tukemisessa kannattaa ottaa seurantaan Linnasta ei luovuta- somekanavat facessa (LINKKI) ja instassa (LINKKI). Aamulehden juttu aiheesta (tilaajille, linkki). Ylen juttu aiheesta (linkki) ja paremmin (linkki)

Ylipäänsä Tampereen yliopisto on johdonmukaisesti edennyt omalla autoritäärisellä tiellään kohti merkityksetöntä innovaatio-pöhinä-opistoa: perustuslaillisesti ongelmallisesta johtosäännöstä on edetty opiskelijoiden uhkailemiseen oikeustoimilla, jollei ns. tuni-naaman käyttöä parodisissa yhteyksissä lopeteta. Esimerkiksi tähän blogikirjoitukseen on koottu laajasti yliopiston hallinnon perseilyä vuosilta 2017-2021 LINKKI BLOGIIN.

.



* Asioita ja asanoita

Kirjoitettu 25.10.2021 - jii Ivaneva. Kategoriassa Anarkismi, Kehotietoisuus, queer, Uutiskatsaus, Yleinen.