Anarkistin hartauskirja osa 3. Uskosta
2.03.2023 - 17:15 / jii Ivaneva.
Ehkä ensi kerralla niitä kerettiläisiä ajatuksia ja epäilyksiä, vaikka ”synnistä” tai tuonpuoleisesta. Mainitaan nyt siteerattu ystävä aivan nimeltä, Vanhan kirkon pappi Viljakaisen Olli on tuolla lainilla usein agnostikko-klubit avannut.
3 vastausta - “Anarkistin hartauskirja osa 3. Uskosta”
Trackback URI | Kommenttien RSS
3.03.2023 - 2:21
Itellä on ollut teinistä lähtien tosi ristiriitainen suhde uskontoon. Kunnioitan sitä toisaalta äärimmäisen paljon nimenomaan moraalin lähteenä, mutta toisaalta tuntuu että paras moraalinen keskustelu käydään uskontojen ulkopuolella ja että siinä keskustelussa usein on nimenomaan kristityt jarruttajina.. Ehkä se just miten uskonnoissa moraali on jokin ylhäältä saneltu pyhä asia jota ei sovi kyseenalaistaa vs. se miten aidosti tiedostavilla ihmisillä moraali syntyy nimenomaan vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa ja on alati muuttuva ja virheitään tarkkaileva.
Kristittyjen moraalikäsitys tuntuu ihan turpaanvedolta tosi usein.
Sitten on vielä se miten kokee olevansa maailmassa: kateeksi käy ne, jotka kokevat yhteyttä johonkin. Itellä kaikki on vaan tosi yksinäistä. Rakkauskin pettää ja kuolee. Muistan miten yritin joskus teininä ihan yrittämällä tulla uskoon ihan sen eksistentiaalisen yksinäisyyden takia: se oli ihan liian raskas taakka niille laihoille hartioille. Mutta ei siitä tullut koskaan mitään.
Oma suhde jumalaan on ehkä (tarkoituksella pienellä j:llä kirjoitettu) jotain sellaista, missä koen eläväni joka hetki mutta josta en saa mitään otetta ikinä. Sitä se on ollut itellä aina. HALUAISIN ajatella, että se jumala on tämä kokonaisuus, josta kristinusko on sitten yksi tulkinta. Toisaalta vihaan sitä kuinka rajoittava se koko jumalkäsitys siinä on, joku isohko osa minussa on myös satanistia joka haluaa nimenomaan ajatella, että se koko asia on niin paljon abstraktimpaa, syvempää ja monipolvisempaa, että on aivan ääliömäistä alistua ja elää joidenkin parituhatta vuotta vanhojen skeemojen mukaisesti. Toisaalta näen niissä vanhoissa jutuissa myös jotakin ajatonta viisautta.
Noh, oli miten oli, kunnioitan jokaisen ihmisen kykyä heittäytyä ja niin teen tässäkin kontekstissa.
3.03.2023 - 7:03
Hei, tosi hyvää pohdintaa ja tunnistan omat tunnot monelta kohdin! Ehkä yks lisähavainto vois olla, että monesti media pelkistää ja poimii niitä kaikkein änkyröimpiä Päivi Räsästen läppiä valokeilaan, mutta on ihan totta, että kirkolla on selviä alueita joilla se on lähimmäisenrakkauden jarru. Toisissa kohtaa, vaikka maahanmuuttajien ja vähävaraisten kohdalla se onkin onnistunut tuomaan toisenlaista kulmaa säälimättömään hyötyajatteluun. Esim. ympäristöliikkeessä se on jakautunut, toisaalta on kristittyjen elokapina, toisaalta lausunnot, että kirkon ei pitäisi sotkeutua tän maailman asioihin. Ehkä olennaista vois olla, että kirkko ei ole monoliitti, siellä konservatiivit ja liberaalit ui sekaisin, mutta väittäisin, että ev. lut. kirkko on hitaasti ja raskaasti uimassa kohti yhteiskunnallisen kamppailun skarpimpaa päätä. Katsotaan. Toi on sykähdyttävä lause sulla ”oma suhde Jumalaan (sori kirjotin omasta vinkkelistä isolla) on ehkä jotain sellaista, missä koen eläväni joka hetki mutta josta en saa mitään otetta ikinä.” Se on tosi kauniisti ja hyvin muotoiltu jumalsuhteen kuvaus. Munkaan usko ei ole minkään yhteyden kokemista, vaan ikäänkuin ristin muotoisen ikkunan läpi katsomista: ihminen on yksinäinen ja kärsii ja Jumala on materiassa kärsinyt ja pyhittänyt tuon kärsimyksen, kärsimys jää, mutta se asettuu osaksi kokonaisuutta.
3.03.2023 - 2:42
(jäi häiritsemään tuossa edellisessä tekstissa oma sanamuoto: ”vs. se miten *aidosti* tiedostavilla ihmisillä moraali syntyy” blää blää yms. En tarkoittanut tuolla sitä että se uskontojen ulkopuolinen tapa ois mitenkään aito ja oikea tapa hahmottaa maailmaa, sen sanan voi minun puolesta poistaa tuosta tekstistä, tai vaikka vaihtaa muotoon että ”epäuskonnolliseen ajatteluun pohjaavilla”)