Onko maaseudulla tulevaisuutta?

21.02.2022 - 8:31 / jii Ivaneva.


landeörkki 01
landeörkki 02

landeörkki 03

Tällä hetkellä Suomessa kaatuu jopa 2-3 tilaa päivässä (iltasanomien uutinen, lähde tilastokeskus ja luke).

Osittain noiden torviprotestien yhteydessä kaupunkilaisten kommentit on olleet ylimielisiä, tyyliin ”bensan pitääkin olla kallista”. Joo, tietenkin pitää, mutta samaan aikaan meidän täytyy yhdessä rakentaa kokonaan uudenlaista, elinvoimaista maaseutua. Mä pidän ihan realistisena, että vuosikymmenen lopussa Suomessa elämme jo ensimmäisiä nälkävuosia ja silloin pitäisi olla olemassa jonkinlainen kotimainen ruokaturva. Maaseudun pienituloisten ahdingosta on kertonut nyt esimerkiksi tämä yle-uutinen. Hallituksen nykytoimista kerrotaan puolestaan tässä yle-uutisessa.

Tavallaan 1900-luvun puolivälin agraari-Suomi voi toimia ajattelun lähtökohtana, mutta tilanne on myös täysin uusi. Esimerkiksi: jonkinverran sähköä pystytään varmasti tuottamaan uusiutuvilla, vaikka fossiiliset energianlähteet poistuu. Erona on myös esimerkiksi uusi ilmastotyyppi, sääilmiöiden arvaamattomuus ja vaatimus luontokadon pysäyttämisestä ja kestävyyden lisäämisestä diversiteetin jälleenrakentamisella. Muutamaan viljelylajiin keskittyneistä jättitiloista (ja erikoisesti ylisuuresta lihantuotannosta) on nopeasti siirryttävä pieniin yksiköihin, jotka tuottaa suurta kasvisten lajimäärää mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen. Korjaantuva lähiluonto voi osaltaan olla parantamassa ruokaturvaa keräilyn yms kautta.

Kategoria: Uutiskatsaus, Yleinen.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus