Tagiarkisto ‘kaksitoista kamppailua’

* Eläinoikeuskamppailu 2010 -luvulla – 1.osa sarjassa ”Kaksitoista kamppailua”

Kirjoitettu 31.12.2019 - jii Ivaneva. Kategoriassa kaksitoista kamppailua, Yleinen.


eläinoikeuskamppailuoikeutta eläimillesärkänniemisampituulispääVielä ehtii ottamaan osaa vegaanihaasteeseen ja sitoutumaan vegaaniseen tammikuuhun, vegaanihaasteen sivut täällä. Sivuilla on reseptipankki ja vaikka mitä. Aikaisemmin olen lisäillyt linkkejä ja kommentteja kuvien väliin, mutta nyt koitan tehdä tämän sarjan niin, että kuvissa olisi olennainen informaatio. Pikalinkkejä ja lisätietoa etsiville en silti malta olla tähän loppuun ymppäämättä linkkivyörytystä. Balcom Jonathanin ”Eläimellinen nautinto” kirjasta linkki täällä. Kalojen nautinnosta kerrotaan siinä jonkin verran, sattumalta myös Helsingin sanomat mainitsi suomalaisessa akvaariossa elävästä meriahvenesta, että ”..aiemmin kalaa on harjailtu pehmeällä teddy-karvaisella harjalla, ja tästä Mikko on pitänyt kovasti. ’Se selvästi piti siitä, meni kyljelleen altaan pohjalle ja saattoi vaihtaa väriä'”, juttu luettavissa tämän linkin takana. Tuomivaaran ja Purmosen ”Ulos häkeistä”-kirjasta käytiin aikoinaan myös oikeutta, linkki. Kristo Muurimaan ”Eläintehtaat: Suomalaisen salakuvauksen tarina” löytyy tämän linkin takaa. Eläinten turvakodit löytyvät facebookista ja omilta sivuiltaan: Tuulispää täältä ja täältä ja Saparomäki puolestaan täältä. ja täältä. Särkänniemi oli ison kamppailun voitto, koska delfinaarion toiminta saatiin loppumaan, tosin yksilötasolla viimeisia delfiinejä ei saatu pelastettua vapauteen, vaan ne rahdattiin kreikkalaiseen delfinaarioon, aamulehden juttu kreikasta. Elisa Aaltolan ja Sami Ketolan ”Empatia” kirja löytyy täältä, tekijät ovat muutenkin käsitelleet kirjoissaan eläinoikeusaihetta: esim. ”Eläimet yhteiskunnassa”. Järjestöillä on tietenkin omat nettisivut Oikeutta eläimille täällä, Animalia täällä, SEY Suomen eläinsuojelu täällä ja Eläinoikeuspuolue täällä. Kaikki on tietty facebookissakin. Esimerkiksi iltalehti uutisoi ylijalostetuista ketuista täällä.

Tagit: .