Katsaus vuoteen 2017!!!

25.12.2017 - 10:19 / jii Ivaneva.


uusivuosi Hyviä festareita ja keikkoja tavalliseen tapaan piisasi!

vuohiksen paloMitähän tosta? En oo käyny missään kriisiavussa. Pääsääntöisesti voin tosi hyvin, kiusalliseksi vaivaksi on jääny paniikkikohtauksen tapainen, joka voi laueta jostain tulipaloihin liittyvästä, esim lehtijutusta. Just HS:ssä oli artikkeli siitä, miten Suomessa harjoitettava depriiffing kriisiapuna voi olla jopa haitallista, lähde. Katotaan nyt. Aineelliset olosuhteet myös on aivan jees ja mulla on hyvä uus kommuunipaikka, vaikka ilman pihaa. No, Andersin luonahan käytännössä koko ajan roikun:

anders

poliisine salainen fb ryhmäPerussuomalaisten hajoominen tietty myös ja PVL:n kieltäminen. Arktisen alueen mitatuista vuosista 2017 oli toiseksi lämpimin (lähde, yle). Toisaalla vuodesta sanotaan koko planeetan mittakaavassa: ”Vuosi on myös nousemassa tilastoidun säähistorian kuumimmaksi ”normaalivuodeksi”, eli vuodeksi, jolloin Tyynen valtameren el Niño -ilmiö ei aiheuttanut ylimääräistä piikkiä lämpötilastoihin.” (lähde, yle). Alkaa tulla ns. kuumat paikat.

lupausSille ehkis etsin kustantajaakin. Mut sitä ennen vielä tulee varmaan Vuohiksen palosta ja Vuohiksesta kertova pikkuzine Tampere kuplii-sarjakuvafestivaaleille. Aini ja sitä ennen Porvoon Å-festeille tulee mun sarjis-originaaleja näytille.. tuollaista 🙂

Kategoria: Anarkismi, Pinkkimusta blokki, Uutiskatsaus, Yleinen.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus