Työstä ja väestä

14.08.2017 - 16:26 / jii Ivaneva.


elvi sinervoKuvassa näkyvät kasvit: Enkelinsiipi, Vahva minttu ja Palsamikukka!

amurin työläismuseoTampereella on valtava into repiä kaikki vanha ja rakennella kansiareenoja ja tornitaloja. Pelottaa, että tuokin museokortteli jäis ränsistymään, jotta jossain kohtaa voitas vaan purkaa. Tuolla kumminkin pystyy tutustumaan tosi elävästi millaisesta maailmasta meen isovanhemmat ja vanhemmat on tullut ja miten nopee suomalaisen yhteiskunnan muutos on satavuotisen historian ajan ollut. Tuolla tajuu vahvasti mistä me ollaan tultu tähän hetkeen! Amurin työläismuseokorttelin sivut täällä!

Hyvin samanlainen puukortteli kuin Annikin kortteli, josta kertoo mm. Tiitu Takalon sarjakuva ”Minä, Mikko ja Annikki”!

työ väki

työväenluokka

Kategoria: Nana, Uutiskatsaus, Yleinen.



3 vastausta - “Työstä ja väestä”

  1. Pekka Kirjoittaa:

    En suinkaan halua väheksyä työttömiä, mutta väitän, että suurin syy sille, että Suomessa ja muissa pohjoismaissa on perinteisesti pystytty pitämään verrattain kattavaa ja toimivaa sosiaaliturvaa, on juuri se, että työttömyyttä on pidetty hävettävänä asiana. Kun ihmiset kääntyvät sossun puoleen vasta äärimmäisessä hädässä, avuntarvitsijoiden määrä pysyy pienenä, jolloin heille riittää enemmän rahaa jaettavaksi per henkilö ja voidaan melko hyvin luottaa siihen, että he oikeasti myös tarvitsevat apua.

    Jos taas väestössä alkaa levitä asenne, että yhteiskunnan tuet ovat jokin kaikille kuuluva ihmisoikeus ja että tukiriippuvaisuus on vain yksi elinkeino muiden joukossa, tukien käyttäjien määrä alkaa kasvaa. Tästä taas seuraa kovaa poliittista ja taloudellista painetta rajoittaa sosiaalietuuksien määrää ja kytätä niiden käyttäjiä tarkemmin. Viime vuosina tähän suuntaan ollaan menty, enkä tällä kehityksellä usko, että suunta olisi kääntymässä.

    Kumpi sitten on pahempi? Saavatko työttömät kärsiä mieluumin huonosta omanarvontunnosta, vai pienemmistä tuista, tunkeilevasta byrokratiasta ja ketään hyödyttämättömistä työpajapäivistä? Enpä tiedä.

    Sitten tummaihoisesta Sol-työntekijähahmosta ja maahanmuuttajien luokkastatuksesta. Oletkos pannut merkille, kuinka perinteisesti kapitalistisiksi mielletyt tahot, kuten vaikka Kokoomus ja erinäiset elinkeinoelämän pamput – tahot, joilla ei luulisi olevan mitään ideologista kiinnostusta monikulttuurisuutta tai intersektionaalista feminismiä kohtaan – ottavat vähän väliä kantaa monikulttuurisuuden ja vapaan maahanmuuton puolesta? Esimerkkeinä vaikka Jyrki Kataisen muutaman vuoden takainen vaatimus, että Suomeen tarvitaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa, Sipilän ja Orpon kategorinen kieltäytyminen olemasta missään tekemisissä Halla-ahon persujen kanssa, sekä vasta tullut tieto Kokoomuksen halusta kasvattaa pakolaiskiintiötä.

    Hesarissa oli juuri artikkeli, jossa puhuttiin maahanmuuttajien työllistymisestä matalapalkka-aloille ja kyseltiin, miten yhteiskunta pyörisi, elleivät he tulisi tänne töihin. Niin, kyllähän niihin hommiin kantaväestöäkin löytyisi, kun työttömiä kansalaisia on neljännesmiljoona, mutta he vaatisivat korkeampaa palkkaa ja parempia työsuhde-etuja.

    Työmarkkinoillakin kysynnän ja tarjonnan laki määrää palkkatason. Jos työntekijöitä ei enää meinaa löytyä polkuhinnalla, asia voidaan ratkaista tarjoamalla parempaa palkkaa. Tai se voidaan ratkaista luomalla keinotekoisesti työvoiman ylitarjontaa tuomalla sitä maahan muualta. Varsinkin aloilla, joilla ei kovin korkeaa koulutusta tarvita, se onnistuu helposti tuomalla köyhien alueiden asukkaita, jotka ovat tottuneet huonoon palkkaan ja matalaan elintasoon eivätkä välttämättä osaa vaatia parempaa.

    Tämä on sitä 2000-luvun orjuutta. Se parannus tässä on vanhaan nähden, että tämä ei sorra mitään tiettyä etnistä ryhmää, vaan kaikenväristä työväestöä tasapuolisesti, mutta tuskin ihan tähänkään pyrittiin.

  2. jii Ivaneva Kirjoittaa:

    Pitkälle automatisoitu teollisuus ei enää tarvitse ihmistyövoimaa samaan tapaan kuin 1900-luvun alussa. Siksi luterilaisen työmoraalin maissa työttömät työllistetään esim haastattelemaan muita työttömiä. Väitän, että vähemmän sosiaalisesti leimaantuneet työttömät järjestäytyisi helpommin erilaisiksi vaihto-, lahja-, omavarais- ja muiksi talouksiksi, syndikaateiksi ja ruokapiireiksi. Jatkuvan kasvun vaativaan kulutusyhteiskuntaan tuollainen kehitys ei tietenkään sovi. Yhteys vaikka päihdeongelmien ja työttömyyden välillä on musta suoraan johdettavissa työn itseisarvoon, luterilaiseen työmoraaliin ja työn ihmisarvoa luovaan luonteeseen.

    Kokoomus-keskusta-peruss-suomi on edelleen matalan maahanmuuton maa. Näissä on musta enemmän mielikuvamarkkinoinnista kyse kuin monikulttuurisuuden sisäistämisestä saati ideologiasta.

  3. Pekka Kirjoittaa:

    Ihan totta, että nykymaailma ei tarvitse työvoimaa läheskään yhtä paljon kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, ja työttömyys on sekä yleisempää että yhä vähäisemmässä määrin työttömän oma syy, joten siinä mielessä ei työttömillä pitäisi olla syytä ottaa asiasta itseensä.

    En kyllä usko, että työttömien järjestäytymättömyys johtuisi niinkään häpeästä, vaan siitä, että vaihtoehdoista ei yleensä tiedetä. Itselleni ei ihan heti tulisi mieleeni ruveta etsimään muita kaltaisiani kommuunin perustamiseksi, enkä edes tietäisi, mistä voisi etsiä. Valtiokaan ei näitä jostain syystä ehdottele, vaikka luulisi siitä olevan valtiolle pelkkää hyötyä, jos ihmiset hankkisivat elantonsa jotenkin muuten kuin sosiaalitukien kautta.

    Olet varmasti oikeassa luterilaisen työmoraalin ja päihdeongelmien yhteydestä, mutta tuosta huonosta puolesta huolimatta luterilainen työmoraali on paras olemassaolevista vaihtoehdoista, koska se saa ihmiset tekemään asiat parhaansa mukaan, sen sijaan, että he vain hakisivat maksimihyötyä minimipanoksella. Sen ansiosta yhteiskunta rullaa sujuvasti, asiat tapahtuvat ripeästi, joka asiassa ei tarvitse maksaa lahjuksia jne.

    Anarkistien muuten pitäisi pyrkiä ennemminkin lisäämään luterilaista työmoraalia, koska kaikki yhteiskuntajärjestelmät, joissa työntekijän työn määrä ja laatu eivät näy suoraan ja välittömästi palkkakuitissa, vaativat jonkin tuontapaisen aineettoman kannustimen ahkeraan työntekoon, ja pelkkä ”yhteisen hyvän” eteen raataminen ei ole ainakaan yhdessäkään kommunistimaassa toiminut.

    Nykyhallituksen johtama Suomi on matalan maahanmuuton maa, mutta lähinnä käytännön pakosta. Siis siksi, koska löysä maahanmuuttopolitiikka on niin valtavan epäsuosittua kansan ja varsinkin kyseisten puolueiden äänestäjien keskuudessa, että rajojen avaaminen olisi niille varma poliittinen itsemurha.

    Perustelenpa hieman. Kaksi vuotta sitten Ruotsin kautta tuli lyhyessä ajassa 32 tuhatta turvapaikanhakijaa. Lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten nojalla olisi ollut täysin sallittua todeta, että Ruotsi on turvallinen maa ja turvallisista maista ei oteta turvapaikanhakijoita, ja sitten käännyttää joka ikinen hakija takaisin. Tähän ei oltaisi tarvittu mitään äänestyksiä tai lakiuudistuksia, vaan asia oli kiinni pelkästä poliittisesta tahdosta. Samaan aikaanhan Suomi neuvotteli Venäjän kanssa sopimuksen, että Venäjä lakkaa päästämästä turvapaikanhakijoita alueidensa läpi Suomeen, ja tätä mainostettiin kansalle hallituksen päättäväisenä toimena tulijavirran hillitsemiseksi, vaikka tulijamäärät Venäjältä olivat muutenkin vain joitain prosentteja Ruotsista tuleviin verrattuna.

    Toinen peruste: Kun Halla-aho valittiin persujen johtoon, hallituskumppanit ilmoittivat, että hänen maahanmuuttovaatimuksensa olivat niin kohtuuttomia, ettei niitä voi hyväksyä. No, Halla-ahon henkilökohtaisen maahanmuuttolinjan kanssa saa olla eri mieltä, mutta eihän hän vaatinut mitään muuta kuin aikaisemmin sovitun hallitusohjelman noudattamista. Hänelle vastattiin suoraan, että ”maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista”.

    Maahanmuuttopolitiikan tiukennukset oli siis kirjattu hallitusohjelmaan vain äänestäjien hiljentämiseksi, eikä niitä ollut tarkoituskaan toteuttaa ainakaan siinä määrin kuin oli luvattu. Soini tietysti oli juonessa mukana, koska hän suostui mihin vain vastalahjana ministerinvirasta, ja hallitusyhteistyö persujen kanssa tuli mahdottomaksi vasta siinä vaiheessa, kun tottelevainen sylikoira pudotettiin puolueen johdosta pois.

    Se on kyllä ihan totta, ettei tässä ole kyse mistään monikulttuurisuuden sisäistämisestä, vaan ihan vaan rahasta.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus